fbpx

Veikko löysi liikunnasta avun

Ylipainoa, verenpainelääkitystä, kolotuksia kehossa ja väsynyttä olotilaa. Nämä tuntemukset olivat Veikolle arkipäivää ennenvanhaan. Nykyisin ne ovat siirtyneet taka-alalle ja elämä tuntuu maistuvan tuoreelle eläkeläiselle. Veikosta huomaa selkeästi, että hän nauttii elämästä ja kuntosaliharrastuksesta on tullut osa arkea rakkaan harrastuksen ratsastuksen rinnalle.

Muutama vuosi taaksepäin Veikko oli huolestunut omasta terveydestään, koska ylimääräistä painoa tuntui kertyvän kehoon ja elämä tuntui huomattavasti raskaammalta iän tuoman energiavajeen lisäksi. Hän mietti, että miten voisi alkaa pitämään huolta itsestään paremmin ja niimpä Veikko suuntasi kuntosalille. Hänelle oltiin vasta määrätty verenpainelääkitys kohonneen verenpaineen vuoksi. Kun tällaisia lääkkeitä määrätään ihmiselle niin silloin helposti tulee mieleen, että onko minun antauduttava toisten hoidettavaksi vai voisinko itse tehdä omalle terveydelle jotain. Veikko otti tässä vaiheessa itseään niskasta kiinni ja alkoi tekemään oman terveyden eteen asioita itse.

“pystyi jättämään verenpainelääkityksen kokonaan pois”

Jonkin aikaa kuntosalilla treenaamisen jälkeen Veikko alkoi huomata positiivisia vaikutuksia omassa arjessaan ja hän pystyi jättämään verenpainelääkityksen kokonaan pois. Hänelle määrätty verenpainelääkitys oli kevyt, mutta hän tiesi, että jos ei tee itse mitään omalle terveydelle niin lääkitystä tullaan vahvistamaan tulevaisuudessa varmasti.

Ihan aluksi kuntosaliharjoittelu tuntui vievän energiaa ja vaati erittäin paljon ponnistelua sen eteen, että sen sai osaksi arkea. Veikko alkoi hyvin nopeasti huomaamaan säännöllisen harjoittelun tuomia tuloksia ja se antoi hyvin motivaatiota jatkaa harjoittelua. Paino lähti tippumaan, koska liikunnan myötä hän oli alkanut kiinnittämään huomiota myös muihin elämäntapoihin. Lisäksi monet ystävät olivat kiinnittäneet huomiota Veikon kohentuneeseen olemukseen, jotkut eivät meinanneet tunnistaa samaksi mieheksi enään. Positiiviset kommentit tsemppasivat Veikkoa jatkamaan itsensä huolehtimisesta ja nyt on ollut mukava alkaa viettämään eläkepäiviä paljon terveempänä.

Veikko tykkää treenata Vocatumilla, koska täällä saa treenata kaikessa rauhassa. Jokaisella on omat ohjelmat eikä tarvitse ajatella mitä muut tekevät tai ajattelevat, saa keskittää energiat olennaiseen. Hän kertoo.

Lopuksi Veikko antaa vielä pari vinkkiä kuntoilua tai kuntosaliharjoittelua miettivälle. Ensimmäiseksi harrastus kannattaa aloittaa yksin, koska silloin ei voi käyttää syynä kuntoilun väliin jättämiselle sitä, että “en jaksa lähteä kun kaverikaan ei lähde”. Eli päätös omasta terveydestä huolehtimiseen tulee lähteä itseltä sisältä. Toiseksi hän sanoo, että kuntosaliharrastuksen omaksuminen ottaa aikaa noin vuodesta kahteen vuoteen. Tässä ei ole tarjolla pikavoittoja, vaan se vaatii määrätietoista, järjestelmällistä työtä, hän päättää.

@Vocatum uutiset
Jyrki Kolmonen

Tilaa ilmaiseksi 7 vinkkiä, miten saat liikunnan osaksi arkea

Vocatumin yrittäjän Jyrkin Vinkkien avulla opit, miten teet päivittäisestä liikunnasta tavan.

    Tietosuojaseloste

    Lue myös