Liity jäseneksi

“Enpä aloittaessani olisi uskonut, että kunto voi vielä tällä iälläkin kohentua näin nopeasti”

Asiakkaamme Merja aloitti Vocatumilla kuntosaliharjoittelun vuonna 2019.  Hän halusi löytää keinoja, jotka tukisivat hoitotyössä jaksamisessa ja auttaisivat painonpudotuksessa. Katrin ohjauksessa Merja pääsi treeneihin heti kiinni ja näkyviä tuloksia huomasi jo kolmen kuukauden jälkeen, kun seuraavan tapaamisen aika oli. Pahin väsymys oli väistynyt ja olo oli jo selkeästi virkeämpi ja reippaampi. 

Nyt kahden vuoden aikana Merja on saanut aikaan huimia tuloksia. Nainen, joka ei olisi ennen voinut kuvitellakaan juoksevansa, taisi juuri suorittaa toisen Vocarun-haasteen, jossa kilometrejä kertyy siis  607km/haaste… ihan huikeaa!! 

Annetaan Merjan kertoa oma tarinansa: 

“Olen Merja, 48-vuotias, mökkeilystä ja luonnossa liikkumisesta pitävä, oululainen kahden nuoren äiti. Työskentelen sosiaalialalla, hoitotyössä.  

Olen käynyt Vocatumin Kynsilehdon kuntosalilla vuoden 2019 alkusyksystä alkaen. Silloin tuntui siltä, että jotain pitäisi tehdä oman hyvinvoinnin lisäämiseksi. Ehdin miettiä salille lähtöä jonkin aikaa, kun puolisoni ja tyttäreni lähtivät kokeilemaan saliharrastusta muutamaa kuukautta aiemmin. Vuosien varrella olen aiemmin kokeillut monenlaista liikuntaa, mutta pitempiaikaisia säännöllisiä harrastuksia niistä ei tullut.  

Vocatumin salilla aloittaminen oli helppoa ja mukavaa ja harrastus vei heti mukanaan. Laitteet ovat helppoja käyttää ja personal trainer -palvelu on verraton juttu. Harjoittelua motivoi se, että henkilökohtainen treeniohjelma suunnitellaan yhteistyössä pt:n kanssa, omien tavoitteiden mukaan. Kun ennen harjoittelun aloittamista ja sen jälkeen säännöllisesti tehdään kuntotestit ja kehonkoostumusmittaus, tulee harjoittelun tuloksista konkreettisia, mikä innostaa jatkamaan. Onhan se kiva huomata, että lihasta tulee ja rasvaa palaa! Haasteisiinkin on tullut otettua osaa, ne ovat innostaneet liikkumaan vielä enemmän. 

Minulle oli vuosien varrella kertynyt ylipainoa. Ajattelin, että saliharrastuksen aloittaessani, täytyy myös ravitsemuksen terveellisyyteen kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Paino alkoikin heti pudota ja tokihan se motivoi jatkamaan. Painon putoaminen ja kunnon koheneminen innostivat liikkumaan enemmän myös ulkona. Saliharjoittelun ohella aloin kävellä enemmän ja sitten juosta. Taisinpa alussa pyörittää kotona hulavannettakin! Paino putosi noin puolessa vuodessa yli 20 kg.  

Ja enpä aloittaessani olisi uskonut, että kunto voi vielä tällä iälläkin kohentua näin nopeasti. Juoksemisesta on tullut intohimoni, talvella innostuin myös hiihtämisestä ja toisinaan teen pyörälenkkejä. Kävelykin on hyvää palauttavaa liikuntaa. 

Salilla olen käynyt harrastuksen aloittaessani välillä jopa 3-4 krt viikossa, nykyisin keskimäärin kahdesti viikossa. Yleensä lähteminen on mukavaa ja helppoa, mutta kaikillahan on joskus huonoja päiviä – mutta kun vain saa lähdetyksi salille, on fiilis treenin jälkeen mahtava. Mielestäni kuntosalin ja muun liikunnan myötä olen jaksanut paremmin työssäni. Liikunnalla on myös mielialaa kohottava, piristävä vaikutus. Nykyään koko perheeni käy samalla salilla, tosin jokainen usein eri aikaan –  se onkin saliharjoittelun yksi hyvä puoli, että voi valita itse sopivan ajankohdan harjoittelulleen.  

Haluan välittää kiitokset mukavalle ja ihanalle pt:lleni Katrille, joka on ollut motivoiva ja kannustava ja iloinnut kanssani tuloksistani!” 

Vocatum jäsenyys

  • Personal trainer, kuntotason mittaus sekä henkilökohtainen kuntosaliohjelma ja opastus kuuluvat hintaan
  • Seurantatapaaminen ja ohjelman päivitys 3 kk välein
  • Kehonkoostumusmittaus ja kuntotesti ja 6 kk välein
  • Huippulaadukkaat ja luotettavat treenivälineet
  • Siisti ja miellyttävä treeniympäristö

Jäsenyysvaihtoehdot

Vocatum Sitoutuja

46 €/kk

Vuoden määräaikainen
Kuntosalit käytettävissä 
ma-su klo 5 – 23
Liity jäseneksi >>

Vocatum Jousto

54 €/kk

Kuukauden irtisanomisaika
Kuntosalit käytettävissä 
ma-su klo 5 – 23
Liity jäseneksi >>

Vocatum Päiväkävijä

45 €/kk

Kuukauden irtisanomisaika
Kuntosalit käytettävissä 
ma-pe klo 10-15
Liity jäseneksi >>

Vocatum jäsenyys

  • Personal trainer, kuntotason mittaus sekä henkilökohtainen kuntosaliohjelma ja opastus kuuluvat hintaan
  • Seurantatapaaminen ja ohjelman päivitys 3 kk välein
  • Kehonkoostumusmittaus ja kuntotesti ja 6 kk välein
  • Huippulaadukkaat ja luotettavat treenivälineet, siisti ja miellyttävä treeniympäristö

Vocatum Sitoutuja

46 €/kk

Vuoden määräaikainen
Kuntosalit käytettävissä 
ma-su klo 5 – 23
Liity jäseneksi >>

Vocatum Jousto

54 €/kk

Kuukauden irtisanomisaika
Kuntosalit käytettävissä 
ma-su klo 5 – 23
Liity jäseneksi >>

Vocatum Päiväkävijä

45 €/kk

Kuukauden irtisanomisaika
Kuntosalit käytettävissä 
ma-pe klo 10-15
Liity jäseneksi >>

Liity jäseneksi!

99,3% jäsenistämme suosittelee Vocatumia!
Katso hintavaihtoehdot >>Tule tutustumiskäynnille >>
Verkkosivuston toteutus: TEKO